Ihanaa elämää?

Elämä Dubaissa on pääasiallisesti helppoa. Ruoka kaupassa on halpaa, ravintoloita löytyy joka lähtöön, taksit maksavat vain muutaman euron, kaupoista saa kaikkea mahdollista, asuintalot ovat kivoja altaineen ja kuntosaleineen. Näistä iloista pääsee täällä usein nauttimaan, jos sattuu olemaan (usein) länsimaalainen koulutettu henkilö.

Elämä Dubaissa on sangen erilaista, jos jo alussa sattui saamaan toisenlaiset kortit käteensä. Jos sattui syntymään köyhään intialaiseen perheeseen, eikä vanhemmilla ollut varaa kouluttaa lastaan, Dubai näyttää aivan toisenlaiselta. Moni intialainen, pakistanilainen, filippiiniläinen tai afgaani on muuttanut Dubaihin huonosti palkatun työn perässä. Asunnot ovat jossain kerrostalokomplekseissa aavikolla, huoneen jakaa viisi muuta maanmiestä. Töitä tehdään kuutena päivänä viikossa, kahdeksan tunnin työpäivä on unelma. Työnantaja on ottanut työntekijän passin haltuunsa, joten eläminen on hyvin rajoitettua. Ammattijärjestöjä ei ole, kukaan ei pidä tienrakentajan puolta jos palkka jää saamatta.

Toisaalta työtahti ei ole järin kummoinen. Muun muassa kotikatumme tietyöt etenevät sangen hitaasti. Olen itse kuitenkin ihan tyytyväinen miesten hitaaseen tahtiin, eipähän ainakaan kulu energiaa eikä mene niin paljoa rahaa ruokakuluihin. Tietyömaalla miesten työkalut ovat alkeelliset. Kalliimmaksi tulisi ostaa kunnon työkalu kuin palkata halpa työläinen, joten miehet lapioivat käsin peltilevyä muistuttavalla lapiolla kuoppia maahan. Olisihan se toki kivempi, että tietyöt valmistuisivat nopeammin, työntekijöillä olisi parempi palkka ja paremmat työkalut.

Työntekijöiden huonoon asemaan kiinnitettiin huomiota, kun rakentajien palkat jäivät pitkältä ajalta saamatta Burj Khalifan työmaalla. Kotimaahankaan ei voinut palata, kun passi oli ”tallessa” työnantajalla ja lentomatkat aivan liian kalliit. Nyt joitakin säädöksiä työntekijöiden aseman parantamiseksi on otettu käytäntöön.

Tässä vaiheessa mieleen tulee ajatus, että näillä henkilöillä on kuitenkin töitä. Toisaalta yhteiskuntaa ja koulutusjärjestelmää ei välttämättä kehitetä, kun on vielä olemassa näitä töitä, joita en usko kenenkään suomalaisen noilla ehdoilla tekevän.

Tänne muuttaessa kävin mielessäni kamppailua elämästä Dubaissa. Voimmeko asua yhteiskunnassa, jossa tasa-arvo on käytännössä vain kaukainen käsite? Lopulta päädyin ajatukseen, etten voi maailmaa pelastaa kerralla. Mutta voin kuitenkin omilla, pienillä, teoillani helpottaa siirtotyöläisen pitkää päivää. Jos olen saanut jonkinmoista palvelua, annan tippiä. Joskus tosin palvelu on ollut hyvin töykeää, tällöin tippikin on jäänyt maksamatta. Erityisesti mieleeni jäi taksikuskin iloinen toivotus annettuani hänelle 5 dirhamin (1 euron) tipin 15 dirhamin taksimatkasta ”thank you miss Finland!”. Jos olisin antanut hänelle 10 dirhamin tipin, olisin varmasti ollut miss Universum.

Pari päivää yllä olevan tekstin kirjoittamisen jälkeen oli paikallisessa lehdessä uutinen, jossa kerrottiin huoltoaseman työntekijän saaneen potkut, koska piti tipit itsellään. Työntekijöiden pitää kyseisessä firmassa riisuutua alusvaatteisilleen, jotta tippien piilottaminen ei olisi mahdollista. Paikallinen lakimies kyllä lehdessä totesi, ettei tämä ole laillista, mutta tuskinpa tilanteeseen tulee muutosta. 

Viikon tapahtumia

Listaan viimeisen seitsemän päivän merkittävämmät tapahtumat:

Nyt näyttää kovasti siltä, että tulen voittamaan Dubain byrokratian viisumin ja paikallisen henkkarin suhteen. Taistelussa on auttanut yritys, joka hoitaa tänne muuttavien erilaisia paperisotia. Viime keskiviikkona kävin terveystarkastuksessa, jossa otettiin keuhkoröntgen ja hiv-testi. Sairaita ei tänne haluta. Illalla oli vielä sormenjälkien otto. Näiden jälkeen paperiasiat ovat edenneet vauhdilla ja kohta elelen laillisena asukkina täällä.

Jokunen viikko sitten ruttasin automme takaoven parkkihallissamme. Koska emme olleet aivan varmoja olisinko minä saanut ajaa autoa, ilmoitti aviomies poliisille ajaneensa itse autoa. Poliisi tarvittiin paikalle vakuutuksen vuoksi. Aviomies sai poliisilta sakkolapun, joka tietysti oli arabiaksi. Aviomiehen arabiankieliset työtoverit tulkkasivat lappua ja tulivat päätelmään, että sakko on joko onnettomuuspaikalta pakenemisesta (aviomies soitti poliisille kotoa, ei parkkihallista) tai liian jyrkästä oikealle kääntymisestä. Viime viikon lopulla sitten selvisi, että sakko oli vain liian jyrkästä kääntymisestä. Ihana arabian kieli. Edes kieltä puhuvat eivät aina tiedä mitä kirjoitettu teksti tarkoittaa, kun lyhyitä vokaaleita ei normaalisti kirjoiteta.

Kävimme Afrikan safarissa kyselemässä aviomiehen alkoholinostoluvan perään. Ei ollut tullut. Ystävällinen myyjä kysyi tarvitsemmeko jouluksi juotavaa ja myi omalla luvallaan meille joulupullon. Pullon kanssa kotiin kävellessä oli rikollinen olo.

Pari päivää ennen jouluaattoa meillä oli muutama suomalainen kylässä jouluglögillä. On kiva kutsua ihmisiä kylään, kun tarjottavista ei tarvitse ottaa stressiä. Kaupoista saa sangen edulliseen hintaan erilaisia makeita ja suolaisia leivonnaisia. Jos olisin itse käynyt kakkua vääntämään, olisivat raaka-aineet ja vuoka tulleet kalliimmaksi kuin valmiskakku. Karjalanpiirakat tekaisin itse, niitä ei vielä Carrefourin pojat osaa tehdä.

Joulun juhlistaminen jäi hieman vähemmälle, koska aviomies oli joulun ajan töissä. Aattoiltana tilasimme ruuat läheisesti italialaisesta. Iltaan erilaista ohjelmaa toivat pari palohälytystä, onneksi olivat aiheettomia. Palohälytyksiä meidän talossa ei ole usein, joissakin talossa aiheettomia hälytyksiä saattaa olla jopa viikoittain. Toisen hälytyksen soidessa päätimme lähteä melua pakoon ulos. Aviomies oli juuri saanut soiton Afrikan safarista ja niinpä lähdimme hakemaan alkoholin ostolupaa ja käymään ensimmäisellä virallisella alkoholin ostoreissulla. Tosin minullahan ei vielä ole lupaa, mutta ehkä ensi kuussa.

Maassa maan tavalla kuuluu vanha sanonta. Niinpä minäkin lisäsin joulun viettooni dubailaisen lisukkeen. Aviomiehen ollessa töissä joulupäivänä, kävin minä manikyyrissä laitattamassa itselleni joulukynnet. 

Autoilua, osa 2

Olemme nyt ihmetelleet Dubain liikennekulttuuria pian kahden kuukauden ajan. Valitettavasti osa kulttuurista on jo tarttunut myös meihin. STOP -merkin kohdalla emme pysähdy, vaan meillä on ”melkein stop” eli hieman saatamme hiljentää merkin nähtyämme. Aviomiehellä unohtuu joskus vilkun käyttö. Liikenneympyrästä poistuttaessa kukaan ei vilkuta oikealla, sen sijaan ympyrässä ajettaessa saatetaan vilkuttaa vasemmalle.

Alla muutama ikävä puoli Dubain liikenteestä.

Tööttäily on erittäin yleistä. Jos ei heti valon vaihduttua vihreäksi ampaise matkaan, takana joku alkaa tööttäillä. Tai jos kuski vain yksinkertaisesti haluaa ilmaista mielipiteensä hyvässä tai pahassa, niin tööttäily alkakoon. Melu liikenteessä on välillä sangen kova ja kuuluu myös meille kotia.

Haahuilijat on autoilijaryhmä, jonka olen havainnut esiintyvän vain Dubaissa. Kun ei olla varmoja millä kaistalla ajetaan, niin ajetaan kahdella kaistan välissä tai seilataan kaistalta toiselle. Vilkkua ei tietenkään käytetä. Joskus vain viereisen kaistan auto alkaa pikku hiljaa lähestyä uhkaavasti, tällöin pitää vain ehtiä alta pois.

Kiihdyttelijät ovat oman havaintoni mukaan usein paikallisia nuoria miehiä. Mutta jos isukki antaa synttärilahjaksi Maseratin, niin olisihan se sääli olla testaamatta tehoja. Veikkaan, että 20 vuoden päästä täällä on paljon kuulonsa pois kiihdyttäneitä nelikymppisiä miehiä. Voin vain arvata miltä kiihdyttelyn äänet kuulostavat auton sisällä, kun tänne meidän kotia ne kuuluvat liiankin hyvin.

Osa autoilijoista on varautunut ajopelin puolesta vähintään aavikkosotaan. Jos Suomella olisi jatkosodassa ollut näitä hyökkäysvaunuja, olisi eteneminen Uralille ollut selvää. BMW X5 tuntuu näiden rinnalla normikokoiselta autolta. Erityinen inhokkini on Nissanin Patrol. Kuka tarvitsee tuon kokoluokan autoa kaupunkiajossa? Ja kun Nissan Patrolia ajaa vielä edellä mainittu haahuilija, täydellinen yhdistelmä on löytynyt.

Mutta ajamiseen täällä tottuu. Joskus ihmettelemme, kuinka kauan täällä pitää asua, jotta tulee perus-liikennesäännöt unohtanut Dubai-kuski. Voi olla, että kesällä Suomessa ajaessamme poliisi muistaa meitä useamman kerran.

Itse olen tähän mennessä saanut vain toisen takaoven ruttuun, onneksi kuitenkin ajamme edelleen vuokrapelillä ja täysvakuutuksella.

Kuvassa ”lempiautoni”, kuvat on googlattu internetin syövereistä.

Suomi Dubaissa

Täällä Dubaissa törmää Suomeen ja suomalaisiin viikoittain. Tarkkaa tietoa suomalaisten määrästä ei ole saatavilla. Eri lähteiden mukaan Arabiemiraateissa asuu hieman alle 1000 suomalaista, näistä suurin osa, n. 600, asuu Dubaissa. Pysyvien asukkaiden lisäksi täällä käy n. 10 000 turistia vuodessa.

Suomalaisiin törmää yllättävissä paikoissa. Kissahoitolan toimiston rouva oli suomalainen. Kotitalomme saunassa törmäsin suomalaiseen. Talomme hississä olen törmännyt toiseen suomalaiseen. Ja kuulemma pari muutakin suomalaista talossamme asuu. Suomalaisiin turisteihin törmää Marinassa melkein viikoittain.

Itse toimin välillä suomalaisemmin täällä kuin Suomessa. Karjalanpiirakoita olen leiponut jo kolme kertaa, neljännen kerran olisi tarkoitus leipoa ylihuomenna. Perinteistä haluaa pitää kovasti kiinni (tosin jouluna olemme päättäneet tilata ruuat italialaisesta ravintolasta, en vain satu olemaan jouluruokien ystävä). Suomalaisia herkkuja pidämme suurina aarteina, joita käytetään vain juhlapäivinä. Tulisipa jo jouluaatto ja saisin avata Pandan Juhlapöydän konvehdit!

Joissakin kaupoissa myydään suomalaisia tuotteita. Marimekkoa olen täällä nähnyt. Kuulemma on myös mm. hapankorppuja ja Pandan lakuja. Afrikan Safarista saa Finlandiaa.   

Itselleni hyvin tärkeä on Suomi-koulun kirjasto. Koska minulla on arkisin aikaa, on ihana lukea kirjoja omalla äidinkielellään. Suomi-koulussa suomalaisille lapsille, tai jollakin tapaa siteet Suomeen omaaville, opetetaan suomen kieltä ja tapoja. Koulu toimii täysin vapaaehtoisvoimin maanantai-iltapäivisin. Itse aloitan Suomi-koulussa opettajana tammikuussa.

Kuvat ovat eilen olleesta Suomi-koulun joulukylästä. Joulukylään leipomani karjalanpiirakat ovat vielä kuvassa kotona odottamassa pussitusta ja lähtöä joulukylään. Oli kiva päästä joulutunnelmaan täällä aavikolla. 

Koti joulukuosissa

Tässä muutama kuva meiltä kotoa. Asunto on 110 m2 kolmio, toinen makuuhuone on meillä työ- ja vierashuoneena.

Asunto on vuokrattu kalustamattomana. Sisustukseen ovat ensisijaisesti vaikuttaneet kissat. Matot on helposti puhdistettavia (olkkarin matot menevät kyllä jossain vaiheessa vaihtoon, lika näkyy aivan liian hyvin), mitään helposti irroteltavaa tai helposti särkyvää meillä ei ole (poikkeuksena joulutavarat). Tavaroiden hinta on myös tietysti vaikuttanut valintoihin. Kaikki tavarat on ostettu täältä ja koska on mahdollista, että olemme täällä vain vuoden, niin emme halunneet laittaa paljoakaan rahaa kodin sisustukseen. Myös tuotteen alkuperä on hieman vaikuttanut sisustukseen. Halvalla olisi saanut sademetsäalueelta olevia puisia huonekaluja, mutta emme niitä halunneet ostaa. Emme myöskään halunneet hirveästi porata seiniin reikiä, eikä poramme kaikkiin seiniin olisi tehonnutkaan. Niinpä seiniltämme löytyykin paljon sisustustarroja.

Toki kodissamme on asioita vielä tekemättä. Jokunen valokuva odottaa työpöydällä pääsyä seinälle, muutama kuva on liian ylhäälle ripustettu ja parvekkeen kalusteet ostamatta. Tosin voi olla, että parvekekalusteet jäävät ostamatta, en hirveästi uskalla parvekkeella aikaa viettää (asuntomme sijaitsee 43. kerroksessa).

Kyllä tämä kuitenkin jo kodilta tuntuu.

Aikamatka

Kaikki tuntuu olevan täällä Dubaissa mahdollista. Täällä on myös keksitty aikakone. Kone tuntee myös nimen metro.

Välillä täällä Marinassa asuessa tuntuu, että elän jossain tulevaisuudessa. Sen verran normielämästä poikkeavilta jotkut alueet, talot ja autot tuntuvat. Kun hyppää metroon ja ajaa tarpeeksi pitkälle, palaa menneeseen aikaan. Itse lähdin matkalle kultasoukiin ja ero Al Rasin ja Marinan välillä tuntui sangen suurelta.

Kun jäin pois Al Rasin metroasemalla, en tiennyt minne mennä. Niinpä lähdin siihen suuntaan, jota luulin oikeaksi. Hyvin pian huomasin, että olen ainoa länsimainen alueella ja myöskin ainoa nainen. Ja kun nämä vielä yhdistää, niin länsimainen nainen tuolla taisi olla kummajainen saamistani katseista päätellen. Pienten kauppojen reunustamat kapeat kujat tuntuivat olevan toisesta maailmasta Dubain jättimäisiin ostoskeskuksiin verrattuna. Lopulta tajusin olevani eksyksissä ja ystävällisesti minulle neuvottiin oikea reitti.

Matkalla kultasoukiin päädyin käymään kahdessa museossa. Al Ahmadiyan koulumuseo kertoi Dubain vanhimmasta koulusta. Koulumuseon vieressä oli perinteinen emiraattien koti –museo (tai miten sen sitten hienosti suomentaisikaan). Museoissa oli muutama muu länsimaalainen turisti minun lisäkseni, mutta minä olin ainoa alle 60-vuotias. Oli mielenkiintoista tutustua hieman emiraattien ihmisten historiaan ja huomata, että jotain vanhaa on myös Dubaissa säästetty.

Viimein pääsin matkan todelliseen kohteeseen, kultasoukiin. Kultaa ja timantteja oli yllin kyllin. Joitakin korvakoruja katsellessa oli pakko miettiä miten korva jaksaa sellaisen mötikän kantaa. Hintaa ei koruille ollut näkyvillä, lopullinen hinta määräytynee ostajan tinkimistaidon mukaan. Korujen lisäksi olisi sivukujilla ollut tarjolla merkkilaukkuja, kelloja, aurinkolaseja ja vaatteita. ”Ei aitoja rouva, halpaan hintaan” myyntilause ei minuun tälle kertaa kuitenkaan tehonnut.

Ensi viikonloppuna vien aviomiehen kultasoukiin. Hänelle on pakko näyttää Afrikan tähti, joka sopisi loistavasti minun oikeaan nimettömään.

Kuva on wikipedian sivulta, itse unohdin kameran kotia. 

Afrikan safari

Olemme täällä ollessa osallistuneet Afrikan safarille pari kertaa. Meidän safarilla ei tosin näe kirahvia, leijonaa ja elefanttia. Siellä näkee valkoviinin, punaviinin ja kuohuviinin. Reissua paikalliseen Alkoon kutsumme Afrikan safariksi läheisen alkoholikaupan nimen vuoksi. African and Eastern on toinen Dubaissa alkoholia myyvä yritys. Ja tylsäähän se olisi sanoa ”mennään käymään viinakaupassa”. 

Ennen kuin saavuimme Dubaihin ajattelimme, että alkoholia Dubaista saa lähinnä hotellien ravintoloista ja kaupasta ostoluvan kanssa jos ei ole muslimi. Näinhän se periaatteessa onkin. Heti ensimmäinen huomio tämän säännön kiertämisestä tuli lentokentällä tänne tullessa. Verovapaassa myymälässä lähinnä nuoret arabimiehet ostivat alkoholia, Smirnoff Ice näytti olleen suosikkituote. Tosin eiväthän herrat välttämättä olleet muslimeja, mutta jotenkin en jaksa uskoa, että kaikki paikalliseen asuun pukeutuneet nuoret miehet olisivat olleet johonkin muuhun uskontoon kuuluvia.

Periaatteessa alkoholia ei saisi käyttää kuin vain jos omistaa alkoholin ostoluvan. Käytännössä tätä ei valvota. Ongelmatilanteissa asiaan voidaan sitten puuttua. Viime viikolla oli lehdessä uutinen, että marokkolainen nainen oli saanut kuusi kuukautta vankeutta, koska hän oli räyhännyt humalassa ja joutunut tappeluun. Toisaalta toisessa lehdessä oli viime viikolla liite, miten naiset voivat juhlia ilmaisen alkoholin kera koko viikon. Eri ravintolat tarjoavat ilmaisia drinkkejä naisille eri iltoina.

Erot eri emiraattien suhtautumisessa alkoholiin on suuret. Naapuriemiraatissa Sharjahissa alkoholi on täysin kielletty. Ras al Khaimahissa alkoholin ostoon ei sen sijaan tarvitse lainkaan ostolupaa. Kyseisestä emiraatista löytyy myös kauppa, joka toimittaa alkoholia huokealla hinnalla kotiovelle saakka Dubaihin.Käsittääkseni koko maassa alkoholi on periaatteessa kielletty muslimeilta (ja käytännössä tilanne on toinen). 

Meillä safarit ovat olleet ihmettelyreissuja. Ensimmäisellä kerralla haimme tarvittavat hakemuspaperit kaupasta ja toisella kerralla palautimme ne. Varsinaista ostotoimenpidettä emme ole vielä suorittaneet, luvan saamiseenhan tarvitsee eri viranomaisten hyväksynnän, työnantajan luvan ja kasan leimoja.

Täällä tulee hieman teinimäinen fiilis alkoholin suhteen. Jos itsellä ei ole alkoholin ostolupaa, tarvitsee hakijan. Näin oli viimeksi aika monta vuotta sitten. Ja jos joku entinen oppilas tätä tekstiä lukee, te ETTE saa ostaa tai käyttää alkoholia ennen kuin olette 18 vuotta (tai riippuen kohdemaan laista). Toisaalta viina on viisasten juoma ja siten minusta ikäraja voisi olla 30 vuotta:)

Kuva safarikohteesta. Ikkunoita kaupassa ei saa olla.

Elämää Urpon ja Turbon kanssa

Parin viikon ajan olemme koko perhe asuneet samassa asunnossa. Kissaherrojemme Uunon (= Urpo) ja Manun (= Turbo) sopeutuminen on ollut erinomaista. Toisaalta Uuno sopeutuu minne tahansa missä on ruokaa ja Manu sopeutuu aina lopulta sinne missä myös Uuno on. Sarjan kolmas kissa Kerttu (= Jurpo) jäi Suomeen. Yli 18-vuotias kissaneiti ei pitänyt matkustamista pääkaupunkiseudun ulkopuolelle sopivana.

Tässä muutamia otteita elämästämme herrojen kanssa. Tai Uunon ja Manun tavoin ajateltuna, heidän elämästään meidän palvelijoiden kanssa.

1. Aamulla noustessa pitää ensimmäisenä tarkastaa kissan vessan lähistö. Suurin piirtein joka toinen aamu aloitan päiväni luuttuamalla tai imuroimalla vessan ympäristön siellä olevien sotkujen vuoksi.
2. Kissan vessan hiekka pitää täällä vaihtaa huomattavasti useammin. Emme ole vielä löytäneet täydellistä kissan hiekkaa. Top katti–hiekka on ehdottomasti ykkösenä ”mitä kaipaan Suomesta”-listalla.
3. Saamme todistaa todellista kissatappelua useamman kerran päivässä. Tappelu päättyy yleensä siihen, että toinen osapuoli alkaa pestä toista ja herrat nukahtavat vierekkäin.
4. Yritämme välillä antaa Uunolle vähemmän ruokaa, jotta herran elopaino hieman tippuisi. Seuraavana yönä heräämme kolmelta mouruavan kissan ääneen ja menemme antamaan ruokaa keskellä yötä.
5. Vaikka Latzia ja Whiskasia myydään täällä kaupoissa, ei herrojen lempiruokia ole niin paljon tarjolla kuin Suomessa. Jopa Uuno on kieltäytynyt syömästä joitakin ruokia.
6. Kissat jaksavat päivittäin ihmetellä alhaalla kadulla olevia asioita. Manu pelkäsi aluksi ikkunasta katsomista (onhan maahan matkaa n. 150 metriä), mutta nyt herra uskaltaa myös seurata autoja.
7. Jaksamme päivittäin ihmetellä herrojen tuiki tarpeellisia bisneksiä. Ja se määrätietoisuus millä nämä bisnekset hoidetaan. Tosin yleensä jossain vaiheessa toinen palvelijoista osoittaa huonoa käytöstä ja keskeyttää toiminnan.
8. Välillä yritämme ohjata herroja omista bisneksistä meidän johtamiin bisneksiin. Varsinkin Manu rakastaa pallon perässä juoksemista ja hän myös tuo pallon mielellään takaisin. Uuno pitää narun päässä olevista leikkikaloista. Nämä bisnekset loppuvat usein lyhyeen herran hyvien metsästystaitojen vuoksi. Kun kalat on saatu kiinni, ei niistä irti päästetä.
9. Päivän aikana saamme välillä rapsuttaa herroja. Palvelijoiden sopimukseen kuuluu rapsuttaa heti herättyään, ennen ja jälkeen aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan, aamu-, päivä- ja iltaleikkien aikana sekä kaikkina mahdollisina vapaina hetkinä. Erityisesti illalla sopimuksen voi laittaa täytäntöön sohvalla televisiota katsellessa. Kunnes herrojen on aivan pakko lähteä hoitamaan bisneksiä.
10. Välillä ihmettelemme onko herroilla kaikki hyvin, kun ovat saattaneet nukkua neljäkin tuntia putkeen. Vähintään tunti ihmettelystä torumme heitä, kun bisneksiä on aivan liikaa ja asunto on aivan sekaisin.
11. Ostimme ison palmun olohuoneeseen. Aina kun silmä välttää ovat herrat syömässä kasvia. Ja välillä voi syödä kasvia, vaikka palvelija olisi aivan vieressä. Tässäkin tapauksessa palveluskunta osoittaa huonoa käytöstä ja lopettaa nämä bisnekset. Samanlainen kasvi meillä oli Suomessa ja vuoden päästä siitä oli enää kolmannes jäljellä.
12. Päivän aikana leikimme useaan otteeseen ”missä kissat ovat”-leikkiä. Yleensä herrat ovat vaatekaapissa, päiväpeiton alla tai sohvan rakenteissa (ja missä siellä he ovat en edes halua tietää).

Tätä listaa voisimme jatkaa loputtomiin. Mutta tiivistäen: elämä Urpon ja Turbon kanssa ei ole tylsää.

Turistiopas

Suomalainen ystävämme tuli viime perjantaina tänne viikonlopun viettoon, joten sain leikkiä turistiopasta. Tämän oppaan palvelut olivat maksuttomia, koska opas itse kävi myös useissa paikoissa ensimmäistä kertaa. Myös ensimmäistä kertaa täällä viikonloppu ei mennyt kodin tarvikkeiden hankitaan ja kodin laittoon (HUOM! Kodin laitto sisältää myös elektroniikan, joten aviomies ei täällä vain toteuta minun visioita kodistamme).

Perjantaina vieraamme lento oli vasta iltamyöhällä perillä, joten illan aikana tutustuimme vain asuinalueeseemme Dubai Marinaan ja sen ruokatarjontaan.

Lauantaina aamupäivällä lähdimme autolla tutustumaan Dubaihin. Vaikka Palm Jumeirah näkyykin parvekkeeltamme, en ole siellä aiemmin käynyt. Niinpä suuntasimme Palmuun ja ihmettelimme Dubaita. Kun rahaa on, niin miksikäs ei. Kävimme myös katsomassa muita Dubain alueita sekä pakollinen ostarikäynti Ibn Battutassa. Tämän jälkeen menimme Souk Madinat Jumeirahiin. Paikka oli aivan ihana pienine kauppoineen ja kanaaleineen. Tässä vaiheessa täytynee kuitenkin todeta, että tämä souk on lähinnä turisteille suunnattu. Mutta Dubaissa ei alkuperäistä juuri ole, kaupunki on kasvanut niin paljon lyhyen ajan sisällä. Illalla suuntasimme vielä syömään Marinaan. Vinkkinä tänne tuleville matkailijoille: usein paikallista (tai libanonilaista) ruokaa tarjoilevien ravintoloiden alkupalat ovat niin runsaat, että niillä pärjää vallan mainiosti. 

Sunnuntaina suuntasimme paikallisten järjestämälle aavikkosafarille. Olin etukäteen ajatellut rauhallista ajelua aavikolla maisemia katsellen. Maisemat jäivät kuitenkin vähemmälle, kun silmät pysyivät kiinni suurimman osan safarista. Kuskimme, n. 20-vuotias paikallinen mies, oli unelma-ammatissaan. Hän sai ajaa lujaa aavikolla isolla autolla ja siitä vielä maksettiin. Samalla reissulla sai myös ajaa mönkijällä tai ratsastaa kamelilla. Itse yritin tässä vaiheessa tasata pulssia, joten nämä aktiviteetit jäivät nyt kokematta. Iltapäivällä vielä käynnit Mall Of Emiratesissa ja Dubai Mallissa ja sen jälkeen olikin aika viedä vieraamme takaisin lentokentälle.

Sukulaiset, ystävät ja kylänmiehet: tervetuloa Dubaihin!

Byrokratiaaaaaa, osa 58

Olen yrittänyt pariin otteeseen lukea Franz Kafkan Linnan. Molemmilla kerroilla on lukeminen jäänyt kesken ja tuskastuminen on ollut maksimissaan. Miksi ei yksi maanmittaaja pääse tekemään työtään? Miksi byrokratia on ollut niin jyrkkää ja ihmisten elämästä vieraantunutta?

Välillä täällä Dubaissa tuntuu, että olen joutunut osaksi Kafkan kuvailemaa maailmaa. Byrokratia täällä on… mielenkiintoista. Kuten jo aiemmin kirjoitin, missään ei yleensä selvästi ilmoiteta mitä papereita mihinkin tarvitaan. Vastaus vaihtelee viranomaisen mukaan. Tai voi olla, että nettisivuilla on ilmoitettu mitä tarvitaan. Ja kun menee paikan päälle, niin eihän se niin olekaan. Näin kävi minulle, kun yritin aloittaa oman paperisotani saadakseni pysyvän oleskeluluvan. Nettisivuilla luki: 1. Mene terveystarkastukseen. 2. Tee hakemus pysyvästä oleskeluluvasta. Toimintaohjeita jatkui vielä jonkin verran, mutta oma matkani katkesi jo kohtaan yksi. ”Rouva, ensimmäisenä pitää tehdä hakemus pysyvästä oleskeluluvasta, sen jälkeen tullaan terveystarkastukseen”. Jaa, mitäs siihen sen enempää. Taksi kohti kotia ja lasillinen viiniä. Tämä täällä harvinainen herkku oli siinä vaiheessa enemmän kuin paikallaan.

Yritimme myös rekisteröidä vuokrasopimuksemme. Tämä tyssähti alkuperäisen vuokrasopimuksen puuttumiseen. Ongelma tässä asiassa vain on, että alkuperäinen vuokrasopimus on sähköisessä muodossa. Meillä ei ole sopimusta, jossa olisi vuokranantajan allekirjoitus mustekynällä kirjoitettuna. Vuokranantajamme asuu Britanniassa ja meillehän ei posti taida tulla.

Mutta eiköhän asiat jotenkin hoidu. Ainahan minä voin käydä ulkomailla kuukauden välein ja saada turistiviisumin. Olen jo luvannut, etten enää ikinä hauku KELAa. Tosin voi olla, että kun muutamme takaisin Suomeen ja yritämme selvittää oikeuksiamme erilaisiin palveluihin, olen jo unohtanut nämä Dubain koukerot ja manaan KELAn alimpaan kastiin ja päivittelen byrokratiaa ja ihmettelen miten viranomaiset ovat niin vieraantuneet ihmisten arjesta.

Ja opettajana minähän olen myös itse viranomainen…

Alla olevassa kuvassa on Typing Office, jossa käydään täytättämässä sähköisiä hakemuksia (niitähän ei tietenkään itse täytetä netissä). Virallisen näköinen paikka vai mitä? 

Jouluilua

Jouluihmisenä joulun aika Dubaissa kauhistutti hieman vielä Suomessa ollessa. Pelko jouluttomasta marras-joulukuusta osoittautui kuitenkin vääräksi. Vaikka Arabiemiraatit on muslimivaltio, asuu täällä niin paljon länsimaisia ihmisiä, ettei joulun tuloa voi olla huomaamatta. Joulutavarat tosin ovat lähinnä britti- ja jenkkityylisiä: paljon kimalletta ja välkkyviä valoja. Onneksi pakkasin mukaamme muutaman tontun ja enkelin, jotta joulu tuntuu kotoisemmalta. Ja onneksi Ikea pohjoismaisine tyyleineen pelastaa tässäkin asiassa.

Joulufiilikseen pääsee mukavasti ilta-aikaan. Pimeys tulee jo ennen kuutta ja sen jälkeen voikin sytyttää kynttilät. Vielä verhot kiinni, niin ei edes naapuritalon valot häiritse. Aamulla herätessä joulufiilis kyllä katoaa. Päivällä 25-30 asteen lämmössä joulun tunnelmaa ei ole lainkaan. 

Joulupyhät täällä eivät ole vapaapäiviä. Koska aviomies on ollut niin vähän aikaa töissä, ei hän saa vielä ottaa lomapäiviä. Niinpä aattona ja joulupäivänä aviomies on töissä ja joulun viettomme tulee rajoittumaan ilta-aikaan. Tai no, minähän voin jouluilla aamusta iltaan:)

Jos joku nyt ihmettelee, miksi kirjoittaa joulusta marraskuun 27. päivä, vastattakoon hänelle, että normaalisti olen aloittanut joulun vieton marraskuun alussa. Aviomies on antanut luvan laittaa koristeita 1.11. lähtien. Joskus yritin jo lokakuun puolella, mutta noottiahan siitä tuli. 

Doha, Qatar

Turistiviisumilla saa Arabiemiraateissa olla 30 päivää (tai 30+9 päivää, lähteestä riippuen). Koska en ole vielä saanut pysyvää oleskelulupaa, olen täällä siten turistiviisumilla. 30 päivän rajapyykki alkoi lähestyä, joten piti selvittää miten pystyisin olemaan pitempään.

Rahalla täällä hoituu useimmat asiat. Turistiviisuminkin saa (käsittääkseni kerran) pidennettyä maksamalla noin 130 euroa. Toisaalta viisumin saa uusittua kunhan käy ulkomailla. Suosittua on ajaa autolla Omanin puolelle, leimat passiin ja seuraavat 30 päivää saa taas viettää täällä. Mietimme näitä vaihtoehtoja, mutta päätimme lentää päiväksi Qatarin pääkaupunkiin Dohaan. Suunnitelmissa oli muutenkin Dohan reissu, joten nyt saimme yhdistettyä kaksi asiaa kerralla. Lentoja Dohaan on useita päivässä ja matka kestää vain tunnin suuntaansa, joten päiväreissullakin jää kivasti aikaa tutustua kaupunkiin.

Ensimmäisenä saimme ihmetellä Dohan lentoasemaa. Lentokenttäbussit sukkuloivat kahden istuttavien henkilökärryjen ja matkatavara-ajoneuvojen välissä. Välillä odottelimme bussissa, että lentokonekin menee ohitse. Tässä vaiheessa ihmettelimme mihinkä olemme tulleet. Wikipedian mukaan maan kuitenkin piti olla maailman toiseksi vaurain… Myöhemmin selvisi, että lentokenttä on vielä rakenteilla, kaikkia osia ei ole vielä otettu käyttöön. Ulos astuttaessa ensimmäisenä huomasi matalat talot. Kun asuu 43. kerroksessa tornitalojen keskellä, alkavat alle 10-kerroksiset talot tuntua matalilta. Taksissa ihmettelimme hiljaisuutta. Kukaan ei tööttäilyt. Dubaissa aletaan huudattaa torvea, jos ei heti samalla hetkellä kun valo vaihtuu vihreäksi lähde liikkeellä. Tai jos muuten vain halutaan ilmaista mielipidettä ajamisesta tai ajamattomuudesta.

Ja olihan niitä korkeita taloja Dohaankin rakennettu, vain Dubaita huomattavasti pienemmälle alueelle. Monissa taloissa arkkitehti oli saanut käyttää mielikuvitustaan miten haluaa, lopputuloksena oli hauskoja ja mielenkiintoisia taloja. Tosin mielestämme mukana oli kyllä jo muutama kummallisuuskin.

Vietimme päivän kävellen rantakadulla ja etsien ostoskeskusta, jonka mallina on ollut Venetsia. Onneksi en ollut painanut tämän ostarin nimeä mieleeni, joten saimme ajaa taksilla ympäri kaupunkia ja tutustua kahteen muuhun ostariin ennen kuin löysimme oikean. Toisaalta näillä ajeluilla näki paljon kaupunkia ja hinta oli sangen halpa, joten eivät reissut hukkaan menneet. Olin lukenut, että perjantaisin ostarit aukeavat vasta kahden jälkeen. Taksikuski kuitenkin ilmoitti, että ostarit ovat auki. No, olivathan ne auki, liikkeet tosin aukesivat vasta kahdelta. Mutta Villagio oli matkan arvoinen. En ole ikinä käynyt niin kauniissa ostarissa.

Lopulta oli aika suunnata takaisin lentokentälle. Menimme sinne hyvissä ajoin, tarkoituksena oli syödä kivassa ravintolassa. ”Ravintoloitahan” oli sitten koko lentokentällä kaksi, kummastakin tuli mieleen ABC-ketjun syöttölät, tosin valikoima oli vielä suppeampi. Viinilasillista ei koko kentältä saanut, vaikka Dohassa isoimpien hotellien ravintoloissa saa viiniä ja lentokentällä on duty freessä alkoholia myynnissä. Lopulta sitten lentokoneeseen, uudet leimat passiin ja saan olla täällä taas seuraavat 30 päivää. Oma lyhyt yhteenveto Dohasta: Dubain pikkuveli, joka kasvaa kovasti.