maanantai 3. joulukuuta 2012

Turistiopas


Suomalainen ystävämme tuli viime perjantaina tänne viikonlopun viettoon, joten sain leikkiä turistiopasta. Tämän oppaan palvelut olivat maksuttomia, koska opas itse kävi myös useissa paikoissa ensimmäistä kertaa. Myös ensimmäistä kertaa täällä viikonloppu ei mennyt kodin tarvikkeiden hankitaan ja kodin laittoon (HUOM! Kodin laitto sisältää myös elektroniikan, joten aviomies ei täällä vain toteuta minun visioita kodistamme).

Perjantaina vieraamme lento oli vasta iltamyöhällä perillä, joten illan aikana tutustuimme vain asuinalueeseemme Dubai Marinaan ja sen ruokatarjontaan.

Lauantaina aamupäivällä lähdimme autolla tutustumaan Dubaihin. Vaikka Palm Jumeirah näkyykin parvekkeeltamme, en ole siellä aiemmin käynyt. Niinpä suuntasimme Palmuun ja ihmettelimme Dubaita. Kun rahaa on, niin miksikäs ei. Kävimme myös katsomassa muita Dubain alueita sekä pakollinen ostarikäynti Ibn Battutassa. Tämän jälkeen menimme Souk Madinat Jumeirahiin. Paikka oli aivan ihana pienine kauppoineen ja kanaaleineen. Tässä vaiheessa täytynee kuitenkin todeta, että tämä souk on lähinnä turisteille suunnattu. Mutta Dubaissa ei alkuperäistä juuri ole, kaupunki on kasvanut niin paljon lyhyen ajan sisällä. Illalla suuntasimme vielä syömään Marinaan. Vinkkinä tänne tuleville matkailijoille: usein paikallista (tai libanonilaista) ruokaa tarjoilevien ravintoloiden alkupalat ovat niin runsaat, että niillä pärjää vallan mainiosti. 

Sunnuntaina suuntasimme paikallisten järjestämälle aavikkosafarille. Olin etukäteen ajatellut rauhallista ajelua aavikolla maisemia katsellen. Maisemat jäivät kuitenkin vähemmälle, kun silmät pysyivät kiinni suurimman osan safarista. Kuskimme, n. 20-vuotias paikallinen mies, oli unelma-ammatissaan. Hän sai ajaa lujaa aavikolla isolla autolla ja siitä vielä maksettiin. Samalla reissulla sai myös ajaa mönkijällä tai ratsastaa kamelilla. Itse yritin tässä vaiheessa tasata pulssia, joten nämä aktiviteetit jäivät nyt kokematta. Iltapäivällä vielä käynnit Mall Of Emiratesissa ja Dubai Mallissa ja sen jälkeen olikin aika viedä vieraamme takaisin lentokentälle.

Sukulaiset, ystävät ja kylänmiehet: tervetuloa Dubaihin!















2 kommenttia:

  1. Hei Hanne, muistatko minkä firman safarilla olitte? Me ollaan tähän mennessä testattu kaksi ja vaikka kaikki varmaan tekevät reissut suurinpiirtein samalla kaavalla, niin mielellään toki kokeillaan muitakin muiden hyviksi havaitsemia. :-)

    VastaaPoista
  2. Myö oltiin varattu reisssu yahootourism.comin kautta. Se aavikkoajelu oli ihan ok (ehkä liian hurja miulle;). Sen jälkeen sai mennä rajatulla alueella mönkijällä sekä ratsastaa kamelilla tai hevosella. Tuo ratsastus oli aika suppea, pieni lenkki tiellä. Hintaa aamupäivän reissulle tuli 135 aed per aikuinen. Kokonaisuutena ei mikään maailman hienoin, mutta ihan ok.

    VastaaPoista