keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kotirouva, ei lupaa työskennellä


Otsikossa oleva teksti lukee tällä hetkellä minun viisumissani. Vanhalla feministillä oli tuossa hieman sulattelemista. Mutta onneksi Dubaissa nainen saa työskennellä, joten tuon tekstin saa kyllä muutettua. Ja omalta osaltani se muuttuu viimeistään kesän jälkeen.

Olen siis tällä hetkellä vuorotteluvapaalla. Tänne tultaessa oli hyvä, kun vain toinen meistä työskenteli. Minä hoitelin päivisin erilaisia käytännön asioita. Nyt kun nuo käytännön asiat alkaa olla hoidettu ja olo on tarpeeksi levännyt, alkaa mieli haikailla töihin. Itselläni olen huomannut, että aivotoimintani on entisestään supistunut, kun päivän tärkeimmät ajatukset ovat olleet ”altaalle vai salille?”, ”vaaleanpunaista vai tummanpunaista kynsilakkaa?”, ”Mall of the Emiratesiin vai Ibn Battutaan?”. Onneksi tällä viikolla alkoi Suomi-koulu ja aivoni saivat toisenlaista ajateltavaa.

Mutta on joutilaisuus ollut ihanaakin. Olen mm. lukenut, katsellut nähtävyyksiä, kuntoillut, ottanut aurinkoa, tavannut kavereita, leikkinyt Urpon ja Turbon kanssa, ihmetellyt, ajatellut ja kirjoittanut. Sen sijaan en ole opiskellut englantia, vaikka toin englannin oppikirjan mukanani. Tuo kieli on ollut suuri inhokkini kouluajoista lähtien. Kuinka kukaan voi pitää niin rumasta ja epäloogisesta kielestä? Mutta täytynee siinäkin nyt kevään aikana skarpata tulevia töitä ajatellen.

Suunnitelmia mahdollisten tulevien töiden suhteen on vaikka kuinka paljon. Ja suunnitelmat vaihtuvat lähes päivittäin. Nyt vuorotteluvapaalla saisin työskennellä (muistaakseni) 14 päivää kuukaudessa. Saa nähdä mihin töihin lopulta päädyn.

Kuvassa pitkällisen pohdinnan tulos: vaaleanpunaista kynsilakkaa nimettömässä olevilla timanteilla. 


2 kommenttia:

  1. Hei Hanne!

    Kiitos mukavasta blogista. Voisitko kirjoittaa jotain uimarannoista, jota itse esim. käytätte. Missä on mielestäsi mukavin käydä jne. Olisi mukava kuulla myös kommentteja Marinan alueella olevista ruokapaikoista sekä Dubain parhaimmista ostospaikoista (ei pelkistä kalliista merkkiliikkeistä :))
    nimin. Dubaihin ihastuneet

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Mukava saada vinkkejä kiinnostavista aiheista. Uimaranta-teemaa tulen varmasti käsittelemään myöhemmin. Tällä hetkellä on liian kylmää rantaelämään... (olemme asuneet täällä n. kolme kuukautta ja reilu 20 astetta tuntuu kylmältä. Miltäköhän Suomen kesä sitten tuntuu?). Ruuasta ja ostoksista pyrin kirjoittelemaan piakkoin. Todennäköisesti ruuasta jo tämän kuun aikana, kun äitini tulee tänne ja tutustumme lisää alueen ravintolatarjontaan.

    VastaaPoista