sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Lämpenee, lämpenee


Ennen Dubaihin muuttoa olin ajatellut, että Dubaissa on lämmintä, kuumaa tai todella kuumaa. Nyt yhden talvikauden täällä eläneenä voin todeta, että välillä on ollut jopa kylmä.

En olisi uskonut, että ihminen tottuu lämpöön näin nopeasti. Tullessamme lokakuun lopulla, oli lämmintä reilu 30 astetta. Muistan kuinka aluksi hiki virtasi. Nyt talvisaikaan, kun täällä on ollut hieman yli 20 astetta lämmintä, olen välillä palellut kunnolla. Kun äitini oli täällä käymässä, en suostunut menemään kylmyyden takia uimaan. Äidistäni oli ihanan lämmintä. Kotona meillä on ollut lämmitin päällä ja villasukat ovat olleet ehdottomat. Tuulella on ollut iso vaikutus. Ja meillä tässä rannan läheisyydessä tuntuu tuulevan sangen useasti. En sentään ostanut toppatakkia, vaikka niitäkin täällä ihmisillä näki. Lämmintä oli kuitenkin yli 20 astetta.

Nyt talvi alkaa olla ohi ja lämpötilat kipuavat pikku hiljaa yli 25 asteen. Eilen altaalla oli sen verran lämmin, ettei auringossa kauaa viitsinyt maata. Aviomies kävi uimassa, minä en vieläkään uskonut, että vesi on lämmintä. Odotan kovasti muutamaa lämpöastetta lisää ja uimista. Meriveteen olen vasta kastanut varpaani.

Kesäaikaan en Dubaissa ole ollut. Kuulupuheiden mukaan matka talolta autolle saa jo ihmisen hikoilemaan. Yli 40 astetta päiväsaikaan on normaalia. Odotan hieman pelonsekaisesti kesän kuumuutta. Tosin lähden kuumuutta pakoon Suomeen kesäkuun puolivälissä ja tulen takaisin taas elokuun alussa. Nyt mietityttää kuinkahan tarkenen kesällä Suomessa?

Kuvasta huomaakin, että kameran osto on edessä. Kuviin tulee kummia tummia laikkuja (ja kyllä linssi on putsattu useasti, ei johdu siitä).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti