torstai 28. maaliskuuta 2013

Viimeistä viikkoa turistioppaana


Lomakauden 2012-2013 viimeinen turisti saapui residenssiimme viime lauantaina. Uusina kohteina turistioppaalla oli tällä kertaa seuraavat paikat:

Dubai Ice Rink
Turisti halusi tehdä jotain perinteistä dubailaista ja niinpä hänen ehdotuksestaan suuntasimme luistelemaan Dubai Mallin jäähallille. Parin tunnin luistelu maksaa 55aed ja siihen sisältyi lainaluistimet. Luistimet eivät olleet mitkään huiput, joten tällä kertaa jäi kaksoisaxel tekemättä.

Outlet Mall
Maanantaisin Outlet Mallissa on erikoisalennuspäivä, jolloin osa tuotteista pitäisi olla vielä halvempia. Erikoisalennuksista huolimatta saimme rauhassa katsella tuotteita, tungosta ei ostarilla ollut. Monessa kaupassa tuotteissa oli normaali hinta ja myyjät kertoivat alennusprosentin. Tuolla ei siis pidä ihmetellä hintalappuja, ne harvoin pitävät paikkaansa. Valikoima oli mielestäni hyvä Outlet Malliksi. Mukaani tarttuivat Clarksin korkokengät hintaan 249 aed (50e). Dubain Outlet Mall sijaitsee Al Ainin tien varrella. Vaikka Outlet Mall sijaitsee hieman kauempana, on sinne turisteille järjestetty bussikyyti eri hotelleilta.

Jumeirah Beach Park
Rantakohteena oli tällä kertaa Jumeirah Beach Park. Ranta on maksullinen, 5 aed (1e) per henkilö tai 20 aed (4e) autollinen ihmisiä. Tällä rannalla on vuokrattavana rantatuoleja, wc:t, rantaravintolat ja suihkut. Näitä ei läheskään kaikilla rannoilla täällä ole.

Turisti on täällä vielä muutaman päivän ja tuolloin olisi tarkoitus käydä illallisella aavikolla ja Burj Khalifassa. Saa nähdä minne päädymme.


keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Ladies´nights


Yksi Dubain mukavista erikoisuuksista on yökerhojen ja baarien naisten illat, joissa naiset saavat ilmaista tai hyvin edullista juotavaa. Kaiketi tarkoitus on saada paikalle maksavia miehiä naisten perässä. Itselle ei ole vielä oikein auennut, miten ilmaisen juoman (ja jossain paikassa myös ruuan) tarjoaminen voi olla kannattavaa.

Alla olen listannut muutaman paikan joissa naisten iltoja on, jos joku noihin vaikka innostuisi lähtemään. Itse en ole käynyt noissa kaikissa, tiedot olen saanut naisten ilta -oppaastani ”The ultimate guide to Ladies´Nights, Party for free every night of the week!”. Joten jos tiedoissa on vikaa, pitää syyttää naisten ilta -opastani. Toki naisten iltoja on monessa muussakin kuin alla olevissa paikoissa, mutta olen tähän listannut lukemani perusteella mielenkiintoisimmat.

Embassy, Grosvenor House, Tower Two, Dubai Marina
Naisten illat ovat tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 19-22. Jokainen nainen saa kolme drinkkilippua, joilla saa tiettyjä drinksuja ilmaiseksi. Ja kun kaverin kanssa yhdistää liput, niin viidellä lipulla saa pullon skumppaa. Tarjolla on myös ilmaiseksi sushia, salaattia ja tapaksia. Täällä olen muutaman kerran ollut. Ruoka on hyvää ja näkymät ovat kivat. Yleensä naisilla on päällä juhlavampaa vaatetta. Kuten eräs kaverini totesi, tänne sopii Dubain iltatyyli ”lyhyempi helma, antavampi kaula-aukko”. Paikka täyttyy melko nopeasti, joten menoa ei kannata jättää viime tippaan.

Barasti, Le Meridien Mina Seyahi, Dubai Marina
Tiistaisin klo 19.30-22.30 naiset saavat 50 dirhamilla pinkin lasin, ja ravintola pitää huolta ettei lasi ole koskaan tyhjä illan aikana. Pukukoodina oppaani suosittelee näyttävää kesämekkoa. En ole täällä koskaan naisten illassa ollut, mutta tavan iltana kerran. Paikka sijaitsee rannalla, joten jos haluaa rannalle tanssimaan, ei 10 sentin korot ole välttämättä käytännöllisimmät.

Blends, The Address Dubai Marina
Joka torstai naiset saavat tiettyä drinkkiä ilmaiseksi kahdeksasta puoleen yöhön. Drinkkinä taitaa olla usein cosmopolitan. Pukukoodina on ”mitä korkeammat korot, sitä parempi”. Isolla tanssilattialla saa jokainen toteuttaa itseään. Täällä olen kerran ollut, lähinnä mieleen jäi tanssiminen.

Rosso, Amwaj Rotana, Dubai Marina
Lauantaista keskiviikkoon naiset saavat kaksi ilmaista drinkkiä klo 21 alkaen. Tämä on yksi oppaani kirjoittajan lempipaikoista, itse en ole täällä käynyt. Pukukoodina on smart casual.

Margaux, Souk Al Bahar, Downtown Dubai
Joka tiistai ja perjantai kuudesta puoleen yöhön naiset saavat ilmaista kuohuvaa. Pukukoodina on smart casual. Paikasta on oppaani mukaan upeat näkymät Dubain suihkulähteille, itse en ole paikkaa kokeillut.

Mahiki, Jumeirah Beach Hotel
Joka tiistai yhdeksästä puoleen yöhön naiset saavat ilmaisia drinkkejä. Pukukoodina on näyttävä pukeutuminen. Ei ole tullut testattua.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Aluekatsaus


Alueen tapahtumista pyrin olemaan kartalla lukemalla sanomalehtiä. Eniten luen Gulf News-lehteä, lähinnä siksi, että tuo lehti sattui tulemaan alun hotelliaikoina meille huoneeseen. Alla katsaus Persianlahden (tai täkäläisittäin Arabianlahden) alueen maihin.

Arabiemiraattien vieressä sijaitsee Oman, jonne pääsee myös Dubaista ajamaan helposti. Omanissa on rauhallista, arabikevät ei juuri tainnut Omania koskea. Kaksi mielenkiintoista asiaa on jäänyt Omanista mieleen. Rakennusprojekteissa on käytetty selkeästi enemmän oman maan kansalaisia kuin täällä. Toinen mikä sattui silmiini, oli Omanin hallitsija. Oman on myös muslimivaltio (kuten kaikki tällä alueella), mutta hallitsija lienee homoseksuaali. Käsittääkseni monessa tämän alueen maassa homoseksuaalisuus on lailla kielletty.

Omanin vieressä on Jemen, joka on tainnut monelle jäädä mieleen kahden suomalaisen sieppauksen myötä. Jemenissä tilanne on ollut pitkään rauhaton, heimot ja valtion hallinto taistelevat vallasta. Jokin aika sitten lehdessä oli uutisia, että Iran mahdollisesti antaa (tai myy) aseita heimoille. Iran tietysti tämän kiistää. Jemenissä myös naisten asema on esim. Arabiemiraatteja selkeästi surkeampi.  

Arabiemiraattien suurena naapurina on Saudi-Arabia. Saudeja täällä Dubaissa on kuulemma paljon, Dubai on rikkaille saudeille kiva lomapaikka. Ja, täysin oman tulkinnan mukaan, moni rikas saudi haluaa välillä lähteä vapaamielisempään naapuriin. Saudeissa on edelleen kuolemantuomio kovassa käytössä. Tosin kaulan katkaisusta ollaan siirtymässä yhä useammassa tapauksessa ampumiseen. Toisaalta kun lukee länsimaalaisten blogeja Saudi-Arabiasta, välittyy kuva, että elämä siellä on ihan ok, kunhan hyväksyy maan tavat. Mutta onhan siellä edelleen suuri ero naisen ja miehen asemassa. Nainen ei vielä tänäkään päivänä saa ajaa autoa Saudeissa.  Islamilainen laki on käytössä ja siten jotkin oikeuden tuomiot tuntuvat erittäin oudolta suomalaisesta näkökulmasta katsottuna. Esimerkiksi uskonoppinut isä pahoinpiteli ja raiskasi 5-vuotiaan tyttärensä erittäin julmasti. Lopulta tytär kuoli. Mies sai neljän kuukauden rangaistuksen, koska koraanin (vai oliko se jonkun tulkinnan mukaan) isää ei voi tuomita vaimonsa tai tyttärensä taposta. Täkäläisiä sanomalehtiä lukiessa tulee mielikuva, että Saudi-Arabian tiukkoja lakeja ei aina oikein sulateta, mutta isoa ja rikasta naapuria ei haluta missään nimessä suututtaa.

Qatar on pieni valtio tunnin lentomatkan päässä Dubaista. Jostain muistan lukeneeni Qatarin olevan alueen demokraattisin maa. Tosin demokratiaa täällä ei juuri ole, joten tuon tittelin saamiseksi ei paljoa tarvitse tehdä. Qatar tuntuu joissain asioissa lähes yhtä suuruudenhullulta kuin Dubai. Myös siellä on käynnissä isoja rakennusprojekteja. Vaikka Qatar on yksi edistyksellisimmistä (minun mielestäni) maista alueelle, on sielläkin välillä meno mielenkiintoista. Talvella tuli yht´äkkiä laki, että naiset eivät saa työskennellä missään tehtävissä poikakouluissa. Paikalliset naiset sijoitettiin töihin tyttökouluihin ja muualta tulleet saivat kuukauden aikaa etsiä itselleen uuden työn.

Bahrainissa ja Kuwaitissa oli arabikevään aikana jonkinlaista liikehdintää. Ainakin Bahrainiin sekä Saudi-Arabia että Arabiemiirikunnat lähettivät sotilaita hallitsijan tueksi. Vieläkään tilanne ei ole kummassakaan maassa täysin rauhoittunut.

Ja mitä tapahtuukaan tämän hetkisessä asuinmaassani Arabiemiraateissa ja erityisesti Dubaissa? Sheikki Mohammad Bin Rashid Al-Maktoum on mahdollistanut jälleen Dubain kukoistuksen. Kyllähän täkäläisessä lehdessä on paljon juttuja myös muista emiraateista ja heidän hallitsijoistaan, mutta sheikki Mohammed on niin loistava kaveri, että häntä ylistetään eniten. Toki lehdessä näkyy myös kriittisiä uutisia, mutta sheikkejä ei kritisoida. On ne vaan niin viisaita tyyppejä.

Alla kuva meidän sheikistä. Kuva on otettu netistä, en ole vielä päässyt häneen henkilökohtaisesti tutustumaan.


keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Alkoholi Dubaissa, pukeutuminen Dubaissa, vieraana Dubaissa


Otsikon sanaparit ovat kaikki Google-hakuja joiden kautta blogiini on päädytty. Toki on ollut muitakin. Mutta ”parvekekalusteet Ikea”, ”Pöytävuoret Afrikka” ja ”abra-veneet” ovat asioita joihin en nyt tässä aio puuttua. Tai abroista voi sen verran sanoa, että Creekissä pääsee helposti lahden yli abralla vain yhden dirhamin hintaan.

Alkoholista täällä olen jo aiemmin kirjoitellut. Tietoa ja tarinoita alkoholista ja sen ostamisesta on vaikka kuinka paljon. Kuten Dubaissa yleensä, jossain sanotaan yhtä ja toisessa paikassa toista. Mutta tiivistettynä (kokemuspohjalta) alkoholia voi täällä ostaa alkoholiliikkeestä, jos on lupa. Lupaa anotaan esim. African Eastern–liikkeestä ja siinä pitää olla sponsorin hyväksyntä.  Hotellien ravintoloista alkoholia yleensä saa, eikä siihen tarvitse erillistä lupaa. Ras Al Khaimah-emiraatissa ei lupaa tarvita ja siellä sijaitsevasta Centaurus nettiliikkeestä voi alkoholia tilata ja liike toimittaa tuotteet kotia. Tarinoita poliisin kotiratsioista kuulee joskus, joten jokainen sitten päättää itse ottaako riskin tilata alkoholia ilman lupaa. (Dubaissa liikkuu paljon erilaisia tarinoita. Siinä sitten itse miettii kuinka totta tarina on).

Pukeutuminen vaihtelee Dubain eri alueilla. Täällä Marinassa pukeutuminen on melko vapaata. Joskus kyllä itsekin huomaan hämmästeleväni jonkun turistin hyvin avonaista pukeutumista. Rintojen antelias esille tuominen, navan näkyminen ja lyhyttäkin lyhyempi hame ei ehkä ole tänne oikeat vaatteet, ainakaan päiväsaikaan. Tietyillä alueilla pukeutumiseen on syytä kiinnittää enemmän huomiota. Vanhaan Dubaihin lähdettäessä valitsen yleensä vaatteet, jotka peittävät olkapäät ja polvet (ja tietty kaiken siltä väliltä). Yhden tapauksen tiedän, jossa kauppakeskuksessa (MOE) tultiin suomalaiselle sanomaan, että paita on liian avoin.

Vieraana Dubaissa haun tehnyt taisi todennäköisesti etsiä tietoa vierailusta paikallisten luokse. Mutta kommentoin asiaa täällä asuvan suomalaisen näkökulmasta (ja nämä eivät ole vihjailuja meillä käyneille ihmisille kuinka meillä olisi pitänyt olla, meillä on vieraillut erittäin kivoja vieraita). Me täällä Dubaissa elämme normaalia arkea. Osa käy töissä, osa koulussa ja osalla on muuta tekemistä. Jokaisen vieraan kanssa ei voi jokaista minuuttia viettää. Vieraita käy usein talven aikana useampikin porukka, joten jokaisen kanssa lomapäivien ottaminen on mahdotonta. Parhaimmillaan (tai tässä tapauksessa jo minun mielestä pahimmillaan) olen kuullut vieraita talven aikana olleen perheessä 17 viikon ajan. Nyt jokainen voi sitten miettiä miltä itsestä tuntuisi kestitä vieraita tuon ajan. Toki jollain on anoppi tai äiti koko kevään, mutta nyt en heitä laske. Noilla vierailla tarkoitin viikon tai kahden välein vaihtuvia vieraita. Kun tulet lomailemaan sukulaisille tai kavereille tänne, muista että tulet keskelle heidän arkielämää. Jos haluat joka aamu mahtavan aamiaisen ja huonepalvelun, mene hotelliin.

Myös ”elämä Dubaissa” sanoilla on blogiini päädytty. Tiivistettynä: alkuhankaluuksien jälkeen elämä rullaa tavallaan. Elämä on helppoa, kunhan hyväksyy, että asiat hoituvat ajallaan (ja siinä ajassa voi mennä pitkäkin aika).

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Turistina ja oppaana


Kahden viikon vierasrupeama päättyi tänään, kun aviomiehen vanhemmat suuntasivat takaisin Suomeen. Oli erittäin mukavaa tavata ystäviä ja sukulaisia.

Olemme pyrkineet jokaisen vieraan kanssa näkemään jotain sellaista, mitä emme ole itsekään vielä nähneet. Uutena kohteena meille oli perjantain lounasbrunssi Atlantiksen Kaleidoscopessa. Ruoka oli erinomaista eikä hintakaan ollut paha, 175aed (35e). Juomat eivät hintaan sisältyneet, mutta vesi oli edullista ja pullo valkoviiniä edullisimmillaan 30e. Samalla näki myös Atlantiksen akvaarion.

Ystävänpäivänä Dubaihin avattiin Miracle Garden. Kukista oli tehty huikeita istutuksia. Ehdottomasti käynnin arvoinen paikka. Sisäänpääsymaksu on 20aed (4e).

Kävimme myös veneajelulla Marinan edustalla ilta-aikaan. Marina iltavalaistuksessa on kyllä huikea. Samaan aikaan olivat myös venemessut ja pääsimme näkemään veneitä mereltä käsin. Tai useimman kohdalla ei voi puhua veneestä, 30 metrinen kolmen kannen alus on ennemminkin laiva.

Perinteisistä paikoista kävimme Souk Madinatissa sekä Creekin puolella kulta-, mauste- ja tekstiilisoukeissa. Myös Dubai Mall, MOE ja Ibn Battuta tuli kierrettyä. Dubai Mallissa näimme Dubain suihkulähteet, joita emme aiemmin olleet nähneet (vaikka monesti olimme yrittäneet). Ja tietysti vietimme aikaa altaalla ja meren rannalla.

Vieraiden käynnissä on yksi huono puoli, vaatteiden kutistuminen. Monesti vieraiden kanssa tuli syötyä sekä lounas että päivällinen kivassa ravintolassa ja kummasti sitä ruokaa minuun näytti mahtuvan. Myös tuliaisiksi tuodut Fazerin suklaat ovat kadonneet kovaa vauhtia. Niinpä nyt päätinkin, että tästä eteenpäin ravintolassa vain joko lounas tai päivällinen. Ja vieraille toiveena, että vaikka kuinka pyydän Lontoon rae-suklaata, niin älkää tuoko (tai tuokaa korkeintaan yksi levy).












torstai 7. maaliskuuta 2013

Flunssaa flunssan jälkeen


Lämmössäkin voi saada flunssan. Aiemmin olin kuvitellut, että flunssa osittain liittyy aina kylmään ilmaan. Mutta pari flunssaa täällä sairastaneena voinen todeta, ettei näin ole.

Sairastaminen täällä on meille helppoa. Aviomiehen työpaikan kautta saimme vakuutukset, jotka kattavat melkein hoidon kuin hoidon. Kävin sunnuntaina lääkärillä ja käynti maksoi minulle 35aed (7e). Huonona puolena on, että lääkärit tietävät maksujen menevän vakuutuksen piikkiin, joten usein ehdotellaan vaikka minkälaisia tutkimuksia. Kuulostaa kivalta, mutta kun muutaman päivän välein käy lääkärissä, alkaa into tutkimuksiin laskea.

Lääkkeet kuuluvat myös vakuutukseen. Tähän flunssaan sain viittä erilaista lääkettä. Kolme näistä oli mielestäni aivan turhaa. Mutta kun et itse maksa, niin eipä niin väliä. Otan antibiootit ja yskänlääkkeen ja jätän muut ottamatta.

Mutta nyt alkavat flunssat olla voitettuna. Toivottavasti tämän kevään aikana ei tarvitse enää lääkärissä käydä.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Ihanat ystävät


Blogirintamalla on ollut tällä viikolla hiljaista. Saimme tiistaina vieraiksemme ystäväperheen Suomesta, joten kirjoittelu on jäänyt taka-alalle. Mutta nyt tiivistettynä viikon kuulumiset.

Kun vieraat saapuivat, toivat he puolet Prisman valikoimasta tullessaan. Nyt on kevääksi Oltermanni 17% -juustoa, ruisleipää ja herkkuja.  

Olemme uineet, altaalla ja meressä. Tai no, vieraat uivat meressä, minä kastelin varpaan. Marina walkin ravintoloita olemme testanneet parina iltana sekä ihmetelleet Marina walkin suihkulähdettä. Tai oikeastaan ihmettelimme ystäviemme 4-vuotiasta tytärtä, joka jaksoi juoksennella suihkulähteessä (vesi tulee maasta, lapsi ei juoksennellut altaassa). Dubai Mall on tullut katsastettua, samoin Ibn Battuta ja Souk Madinat.

Uutena kohteena meillekin oli Burj Al Arab –hotelli, jossa kävimme perjantai-brunssilla juhlistamassa ystävämme syntymäpäivää. Hotelli oli UPEA ja brunssi ihana. Ruoka oli erinomaista ja näkymät mahtavat. Hotellista ja brunssista voisi kirjoittaa pitkänkin tarinan, mutta nyt vetoan kiireeseen ja totean, että jos haluat tietää lisää, kysy. Olisi niin paljon kirjoitettavaa, etten tiedä mitä kirjoittaisin.

Vieraat lähtevät maanantaiaamuna ja appivanhemmat sekä aviomiehen sisko tulevat maanantai-iltana.

Hotellin ulkokuva on lainattu netin kätköistä.