perjantai 12. huhtikuuta 2013

Eläköön suomalainen koululaitos!


Suomalainen koululaitos on ollut paljon mediassa viime päivinä. Niinpä minäkin päätin kirjoittaa asiasta. Ja vielä kehua sitä. Kun täällä kuulen juttuja kavereideni lasten kouluista, olen usein hiljaa. Jutut ovat niin hurjia, ettei suomalainen opettaja niitä käsitä eikä pysty kommentoimaan.

Dubaissa on sekä julkisia että yksityisiä kouluja. Käytännössä muualta tulleiden lapset menevät yksityisiin kouluihin. En edes tiedä, ovatko julkiset koulut avoinna ei-paikallisille. Ja yksityiset koulut maksavat. Toki halvallakin saa koulupaikan, koulusta jossa ei keneltäkään juuri mitään vaadita. Hyvät koulut ja päiväkodit ovat kalliita. Lukukausi saattaa maksaa jopa lähemmäs 20 000e. Onneksi usein työnantaja maksaa koulumaksut.

Koulut voivat valita oppilaansa. Jo pienille 4-vuotiaille koululaisille järjestetään testejä, onko lapsi sopiva juuri kyseiseen kouluun. Mitä vanhemmiksi lapset tulevat, sitä enemmän karsintaa kuulemma on. IB-lukiosta voi helposti tippua pois kesken lukion, jos suoritukset eivät ole tarpeeksi hyviä. Tärkeintä on, että koulun tulokset näyttävät hyviltä, ei oppilaan suoriutuminen koulutaipaleesta. Koulut ovat yksityisomistuksessa, joten monesti ne toimivat vain tulonlähteenä omistajilleen. Niinpä koulujen pitää olla tulosten puolesta haluttavia.

Koulupäivät ovat pienilläkin koululaisilla pitkiä. 6-vuotiailla koulupäivä saattaa alkaa klo 7.30 ja päättyä klo 14.30. Ja päälle tulevat vielä läksyt. Läksyjä ei tule paria kolmea tehtävää per päivä. Hurjin kuulemani läksy oli 40 sivua arabian kirjainten harjoittelua. (Arabia on täällä pakollinen oppiaine). Aikaa näiden tekemiseen oli muutama päivä. Ja päälle vielä muiden aineiden läksyt. Ja oppilas oli 6-vuotias. Läksyt saattavat olla sellaisiakin, ettei itsenäisesti lapsi niistä suoriutuisi. Milloin pitää rakentaa talo eristyksineen, milloin toimiva tulivuori. No, onneksi talot eivät täällä paljoa eristeitä tarvitse.

Poissaoloihin ei myöskään suhtauduta suopeasti. Kaverini kaksi ja puolivuotias lapsi oli tarhasta poissa sairauden vuoksi. Sen sijaan, että tarhasta olisi toivoteltu pikaisia paranemisia, oli kommentti poissaoloon ”harmi, kun nyt jää jälkeen”. Jälkeen mistä? Eikö kaksi ja puolivuotiaan päivä pitäisi käsittää ruokailua, leikkimistä ja vessassa käynnin opettelua? Mistä siitä jää jälkeen? No, täällähän on hienot suunnitelmat myös pienten lasten oppimiselle.  

Mitä enemmän tarinoita täällä kuulee, sitä paremmalta suomalainen koululaitos tuntuu. Toki Suomessakin on paljon parannettavaa. Mikään ei ole niin ympäripyöreää tekstiä kuin kouluja koskeva lainsäädäntö tai opettajien virkaehtosopimukset. Milloin tulee erilaisia vaatimuksia sieltä milloin täältä. On opettajia, joiden kohdalla olen miettinyt miten ihmeessä ovat opettajan ammattiin päätyneet. On huoltajia, joita tavatessani olen miettinyt mitä ihmettä heidän päässä pyörii. On oppilaita, joille olen suuttunut kesken tunnin erittäin huonon käytöksen vuoksi. Mutta onneksi he ovat olleet pieni vähemmistö. Suurin osa opettajista pitää työstään ja miettii yhteisön ja yksilön parasta. Suurin osa vanhemmista on kiinnostunut lastensa koulunkäynnistä. Suurin osa lapsista ja nuorista on lopulta mukavia ja vastuuntuntoisia. Jopa niin mukavia, että vanhalla opettajalla tulee tippa silmään vieläkin, kun menneitä muistelee. Tui tui murmelini, on vieläkin teitä ikävä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti