Suomalainen koululaitos on ollut paljon mediassa viime
päivinä. Niinpä minäkin päätin kirjoittaa asiasta. Ja vielä kehua sitä. Kun
täällä kuulen juttuja kavereideni lasten kouluista, olen usein hiljaa. Jutut
ovat niin hurjia, ettei suomalainen opettaja niitä käsitä eikä pysty
kommentoimaan.
Dubaissa on sekä julkisia että yksityisiä kouluja.
Käytännössä muualta tulleiden lapset menevät yksityisiin kouluihin. En edes
tiedä, ovatko julkiset koulut avoinna ei-paikallisille. Ja yksityiset koulut
maksavat. Toki halvallakin saa koulupaikan, koulusta jossa ei keneltäkään juuri
mitään vaadita. Hyvät koulut ja päiväkodit ovat kalliita. Lukukausi saattaa
maksaa jopa lähemmäs 20 000e. Onneksi usein työnantaja maksaa koulumaksut.
Koulut voivat valita oppilaansa. Jo pienille
4-vuotiaille koululaisille järjestetään testejä, onko lapsi sopiva juuri
kyseiseen kouluun. Mitä vanhemmiksi lapset tulevat, sitä enemmän karsintaa
kuulemma on. IB-lukiosta voi helposti tippua pois kesken lukion, jos suoritukset
eivät ole tarpeeksi hyviä. Tärkeintä on, että koulun tulokset näyttävät hyviltä,
ei oppilaan suoriutuminen koulutaipaleesta. Koulut ovat yksityisomistuksessa,
joten monesti ne toimivat vain tulonlähteenä omistajilleen. Niinpä koulujen pitää
olla tulosten puolesta haluttavia.
Koulupäivät ovat pienilläkin koululaisilla pitkiä.
6-vuotiailla koulupäivä saattaa alkaa klo 7.30 ja päättyä klo 14.30. Ja päälle
tulevat vielä läksyt. Läksyjä ei tule paria kolmea tehtävää per päivä. Hurjin
kuulemani läksy oli 40 sivua arabian kirjainten harjoittelua. (Arabia on täällä
pakollinen oppiaine). Aikaa näiden tekemiseen oli muutama päivä. Ja päälle
vielä muiden aineiden läksyt. Ja oppilas oli 6-vuotias. Läksyt saattavat olla
sellaisiakin, ettei itsenäisesti lapsi niistä suoriutuisi. Milloin pitää
rakentaa talo eristyksineen, milloin toimiva tulivuori. No, onneksi talot eivät
täällä paljoa eristeitä tarvitse.
Poissaoloihin ei myöskään suhtauduta suopeasti.
Kaverini kaksi ja puolivuotias lapsi oli tarhasta poissa sairauden vuoksi. Sen
sijaan, että tarhasta olisi toivoteltu pikaisia paranemisia, oli kommentti
poissaoloon ”harmi, kun nyt jää jälkeen”. Jälkeen mistä? Eikö kaksi ja puolivuotiaan
päivä pitäisi käsittää ruokailua, leikkimistä ja vessassa käynnin opettelua? Mistä siitä jää jälkeen? No, täällähän on hienot suunnitelmat myös pienten
lasten oppimiselle.
Mitä enemmän tarinoita täällä kuulee, sitä
paremmalta suomalainen koululaitos tuntuu. Toki Suomessakin on paljon
parannettavaa. Mikään ei ole niin ympäripyöreää tekstiä kuin kouluja koskeva
lainsäädäntö tai opettajien virkaehtosopimukset. Milloin tulee erilaisia
vaatimuksia sieltä milloin täältä. On opettajia, joiden kohdalla olen miettinyt
miten ihmeessä ovat opettajan ammattiin päätyneet. On huoltajia, joita
tavatessani olen miettinyt mitä ihmettä heidän päässä pyörii. On oppilaita,
joille olen suuttunut kesken tunnin erittäin huonon käytöksen vuoksi. Mutta
onneksi he ovat olleet pieni vähemmistö. Suurin osa opettajista pitää työstään
ja miettii yhteisön ja yksilön parasta. Suurin osa vanhemmista on kiinnostunut
lastensa koulunkäynnistä. Suurin osa lapsista ja nuorista on lopulta mukavia ja
vastuuntuntoisia. Jopa niin mukavia, että vanhalla opettajalla tulee tippa
silmään vieläkin, kun menneitä muistelee. Tui tui murmelini, on vieläkin teitä
ikävä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti