lauantai 4. toukokuuta 2013

Kymmenen päivän Suomi-juoksu


Suomen visiitin jälkeen taas Dubaissa. Kymmenen päivää meni erittäin nopeasti. Lähinnä juosten paikasta toiseen. Paljon ehdin tehdä, nähdä ja kokea, mutta paljon jäi myös tekemättä ja näkemättä.

Oli mukavaa nähdä ystäviä ja sukulaisia. Ihmetellä, miten sieltä talven jäljiltä rumasta maasta kasvaa niinkin kauniita asioita kuin valkovuokkoja. Jänikset ja aasit, joita näin kodin lähellä. Nauravat kasvot vappuna. Imatran riisipiirakat ja Pommac. Kerttu-kissa. Ystävien uusi asunto.

Vähemmän mukavaa oli nähdä humalaiset rautatieasemalla huutamassa ”neekerii” nuorelle somalitytölle. Vajaa tankillinen bensaa maksoi 40e. Kylmä ja kova tuuli Helsingin keskustassa.

Mukaan matkalaukkuun tuli anopin leipomia sämpylöitä, Imatran piirakoita, perunapiirakoita, Oltermanni 17% -juustoa, irtokarkkeja, suklaata (vaikka vannoin etten osta), ruisleipää. Ja aviomiehelle kaksi pulloa Karhu olutta. Oli herra aika otettu tuliaisesta. Vaimo kävi Suomessa ja toi sitten kaksi pulloa kaljaa. Seuraavalla kerralla tuon vielä HK:n sinistä.

Seuraavat kuusi viikkoa menevät aavikon laidalla. Sen jälkeen Suomeen kesälomalle seitsemäksi viikoksi.

Kuvassa vanhin kissamme Kerttu, joka jäi korkean iän vuoksi asumaan Suomeen äitini luokse. Ikää neidillä on 19 vuotta.



2 kommenttia:

  1. Heips Hanne!

    Olen lueskellut blogiasi täältä Espoosta käsin suurella mielenkiinnolla. Yritin sua etsiskellä kouluvisiitin tienoilla, mutta ehdin missata, kun oli niin kiire kaiken ymca-shown tiimioilta! Mukavaa oleilua lämmössä!

    Terv. Anni

    p.s. Onkos tuo Kerttu ollut laiharilla, sen verran eri kissalta näyttää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän show oli kyllä huikea! Vieläkin naurattaa.

      Kerttu on vain laihtunut iän myötä, vaikka syö edelleenkin hyvin. Kunhan ei enää laihtuisi, pitänee muuten viedä kesällä lääkäriin (josta neiti tykkää niin älyttömän paljon).

      Hanne

      Poista