torstai 9. toukokuuta 2013

Perus arkea


Mitäpäs tänne aavikon laidalle. Arki soljuu normaalisti Suomen reissun jälkeen. Ympäri vuorokauden on lähemmäs 30 astetta lämmintä. Päivällä yli, yöllä alle. Tietyöt talomme ympärillä jatkuvat kaaosmaisina. Kaipa siellä joskus pääsee ajamaan sujuvasti. Altaalla on kiva käydä uimassa, varsinkin ilta-aikaan. Ruokaa tuodaan edelleen kotia halpaan hintaan. Annan edelleen tippiä surkean palkan omaaville työntekijöille.

Mutta jotakin uutta arkeen on tullut. Minä olen käynyt parissa työhaastattelussa. Kavereiden kanssa keskusteltaessa puheisiin livahtaa usein kesäloma Suomessa. Kuka lähtee minäkin päivänä ja millä lentoyhtiöllä. Kesällä Dubai tyhjenee.

Nyt on kiva olla täällä. Lämpöä saa varastoon vaikka koko kesäksi. Sateinen kesä ei minua haittaa (ja tässä vaiheessa moni Suomessa asuva on valmis lynkkaamaan minut). Mutta on kiva tietää, että viiden viikon päästä pääsee raittiiseen ilmaan ja mökille.

Nyt tuntuu, että lämpö on hidastanut aivojeni toimintaani, eikä tekstiä oikein irtoa. Palaillaan viikonloppuna asiaan, jos vaikka aivosoluissani jotain tapahtuisi.

Kuvassa tietyömaan sujuvampi puoli, jossa autoilu on vielä jotenkin siedettävää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti